Google uudistui: AI overviews on nyt myös Suomessa

Google uudistuu Suomessa. Google on alkanut näyttämään Suomessa hakujen yhteydessä tekoälyn tekemiä yhteenvetoja hakutuloksista. Kansainvälisesti nuo tekoälyhakutulokset tunnetaan nimellä ”AI overviews”.

Suomessa Google näyttää viittavan kyseisiin hakutuloksiin ilmaisulla ”Yleiskatsaus tekoälystä”. Tällä sivulla kerrotaan, mistä noissa tekoälyn tekemissä hakutuloksissa on varsinaisesti kyse sekä käsitellään sitä, mitä niihin liittyen kannattaa tietää.

Miten Googlen AI overviews toimii?

Perinteisten hakutulosten järjestämistä varten Googlen hakurobotti on tutustunut valtavan määrään nettisivustoja. Googlen järjestelmä on sitten järjestänyt hakutuloksia sen perusteella, minkä tulosten se olettaa olevan kaikista hyödyllisimpiä tietyn haun tehnyttä henkilöä varten.

Tekoälyn tekemissä yleiskatsauksissa on isolta osin kyse samasta periaatteesta kuin tuossa. Eli Googlen hakurobotti on lukenut valtavan määrän nettisivustoja ja sitten Google tuottaa tekoälyllä yhteenvedon nettisivustoilla olleista tiedoista.

Googlen tavoitteena on, että haun tekijä saa tarvitsemansa tiedot heti yleiskatsauksesta eikä hänen tarvitse siirtyä Googlesta muille nettisivustoille.

Google ei näytä tekoälyn tekemiä hakutuloksia kaikille hakuilmaisuille ja se myös vaihtelee yksittäisten hakujen kohdalla sitä, milloin AI overviews -hakutulokset näkyvät.

Mielenkiintoinen asia Googlen tekoälyn tekemiin hakutuloksiin liittyen on se, että tekoäly on saattanut tehdä yhteenvedon käyttämällä tietolähteenä myös sellaisia nettisivustoja, jotka eivät Googlen perinteisissä hakutuloksissa ole erityisen korkealla.

Googlen AI overviews -hakutulokset mahdollistavat niistä siirtymisen niille sivustoille, joihin tuloksissa viitataan.

Google näyttää perinteisiä hakutuloksia tekoälyn tekemän yhteenvedon alla

Miksi Google lanseerasi tekoälyn tekemät hakutulokset?

Googlen liiketoiminta perustuu isolta osin sen hakutulosten yhteydessä näyttämiin mainoksiin. Google tienaa rahaa, kun Googlen käyttäjät klikkaavat hakutulosten yhteydessä olevia mainoksia.

Jos ihmiset vähentävät Googlen käyttämistä, niin johtaa se siihen, että Googlen näyttämät mainokset eivät saa yhtä paljon näyttökertoja kuin aikaisemmin. Tuosta puolestaan seuraa se, että Googlen näyttämiä mainoksia klikataan kokonaisuutena tarkastellen vähemmän kuin aiemmin. Kyseinen asia olisi iso ongelma Googlen liiketoiminnan kannalta.

Pari vuotta sitten ajatus siitä, että ihmiset vähentäisivät Googlen käyttämistä saattoi tuntua jopa oudolta. Olihan Google niin oleellinen osa monen netin käyttämistä. Nyt Googlea kuitenkin kohtaa aito uhka, että ihmiset saattavat vähentää Googlen käyttämistä.

Kyseinen asia liittyy tekoälyyn. Varsinkin niin sanottuun generatiiviseen tekoälyyn. Eli esimerkiksi OpenAI:n omistamaan ja erittäin suosittuun ChatGPT-palveluun. Jos ihmiset kokevat löytävänsä ChatGPT:n avulla parempia vastauksia kysymyksiinsä kuin Googlea käyttämällä, niin vähentävät he Googlen käyttämistä.

Edellä kuvattuun Googlen vastaus on se, että se tuo tekoälyä entistä vahvemmin omiin tuotteisiinsa. AI overviews -hakutulosten kohdalla Googlen toive on se, että niiden ansiosta ihmiset kokevat Googlen edelleen hyödyllisempänä palveluna kuin esimerkiksi ChatGPT:n. Tuon puolestaan pitäisi auttaa Googlea suojelemaan sen mainostuloja.

Tärkeää tietää Googlen tekoälyn näyttämistä hakutuloksista

Googlen AI overviews -hakutulokset perustuvat siis siihen, mitä eri nettisivustoilla kerrotaan Googlen käyttäjän tekemästä aiheesta. Eli jos esimerkiksi tekee haun ”paras paistinpannu” ja Google näyttää tuohon liittyen tekoälyn yhteenvedon, niin yhteenveto ei varsinaisesti perustu Googlen tai sen tekoälyn omaan arvioon siitä, mikä oikeasti on paras paistinpannu.

Tuon sijaan tekoälyn yhteenveto perustuu siihen, mitä eri nettisivustoilla sanotaan tai väitetään liittyen siihen, mikä on paras paistinpannu. Kyseinen asia ei aiheuttaisi AI overviews -hakutulosten näkökulmasta ongelmia, jos kaikki nettisivustoja ylläpitävät ihmiset kertoisivat aitojen kokemuksiensa perusteella, mikä paistinpannu on paras.

Yritykset kuitenkin voivat maksaa nettisivustojen ylläpitäjille siitä, että ne esimerkiksi kertovat kyseisen yrityksen tuotteen olevan paras, vaikka se ei todellisuudessa sitä olisi. Koska Googlen tekoäly ei voi tietää sitä, milloin väärän tiedon levittämisestä on maksettu, niin voi se näyttää väärää tietoa kuin se olisi oikeassa olevaa.

Lopputuloksena edellä kuvatusta on se, että Googlen AI overviews -hakutuloksiin ei voi luottaa täysin. Niissä voi olla jopa täysin väärää tietoa.

Laajemmasta näkökulmasta tarkastellen tuo korostaa sitä, että vaikka tekoäly voi olla monella tavalla hyödyllinen, niin sen tuottamaan tietoon ei aina voi luottaa. Noin on varsinkin niin sanotun generatiivisen tekoälyn kohdalla. Esimerkiksi Googlen tekoäly sekä ChatGPT edustavat generatiivista tekoälyä.

AI overviews ja hakukoneoptimointi

Hakukoneoptimoinnissa eli SEOssa on kyse siitä, että pyritään saamaan tietty sivu näkymään korkealla sijoituksella Googlen hakutuloksissa tietyllä hakuilmaisulla. AI overviews muuttaa hakukoneoptimointia.

Erityisesti kaksi havaintoa voi jo nyt tehdä tuota asiaa koskien.

Ensimmäinen liittyy siihen, että AI overviews -tuloksissa tykätään näyttää selkeässä muodossa yksityiskohtia asioista. Eli esimerkiksi kerrotaan lyhyesti, mitä jokin asia tarkoittaa ja mikä kyseisen asian suhteen on oleellista. Jos haluaa olla AI overviews -hakutuloksissa viitattu lähde, niin pitää tuollaista sisältöä siis olla omalla aiheeseen liittyvällä sivulla.

Toinen asia on se, että AI overviews korostaa sivuston otsikon merkitystä. Koska AI overviews -hakutulokset monesti kertovat asian tärkeimmän tietosisällön, niin pitää sivuston otsikon tehdä selväksi, että sivustolta saa jotakin muutakin kuin tuon. Muuten AI overviews -hakutuloksia näkevillä ihmisillä ei ole syytä klikata itseään hakutuloksista sivustolle.

Pätevä SEO-konsultti voi auttaa myös AI-overviews-hakutuloksia koskevissa kysymyksissä.

AI overviews -hakutuloksia voi näkyä myös puhelimella Googlea käyttäessä.

Pysy perillä tekoälyn kehityksestä, tilaa ilmainen suomenkielinen uutiskirje

Google AI overviews