Kun teet Googlessa haun, niin näyttää Google tyypillisesti tuloslistauksen, jossa on ylimpänä mainoksia ja sitten muita tuloksia. Nuo muut tulokset eivät ole tavallisesti päätyneet ensimmäiselle sivulle Googlen hakutuloksissa ja siellä korkeille sijoituksille sattumalta, vaan hakukoneoptimoinnin avulla.
Hakukoneoptimoinnin tavoitteena on siis saada nettisivuston sivu korkealle sijoitukselle Googlen hakutuloksissa. Ja nimenomaisesti niin, että sivu on korkealla tuloksissa sellaisilla hakutermeille / -lauseilla, jotka ovat oleellisia sivuston myymän palvelun tai tuotteen kannalta (esim. ”tietokone” tai ”parturi Espoo”). Hakukoneoptimointi puolestaan tarkoittaa käytännössä sitä, että tehdään toimia, jolla tuollainen korkea sijoitus pyritään saavuttamaan.

Ne toimet, joita tehdään liittyvät tyypillisesti sivuston sisältöön. On luonnollisesti esimerkiksi tärkeätä, että nettisivustolta löytyy sisältöä, joka tarjoaa Google-haun tekevälle henkilölle sitä, mitä hän toivoo löytävänsä. Eli jos henkilö vaikkapa hakee tietoa tietyn matkapuhelimen ominaisuuksista, niin on tärkeätä, että sivustolla on tietoa juuri kyseisen matkapuhelimen ominaisuuksista.
Sen lisäksi, että sisältö on oleellinen osa hakukoneoptimointia, niin ovat oleellisia osia sitä myös esimerkiksi sivustolle johtavat linkit ja sivuston toimivuus. Linkkien voi ajatella olevan ikään kuin muiden nettisivustojen ylläpitäjien Googlelle antamia viestejä siitä, että se sisältö, johon on linkitetty on aidosti hyödyllistä. Sivuston toimivuuden suhteen taasen tärkeätä on esimerkiksi se, että sivustoa on helppoa käyttää ja se latautuu nopeasti.
Olen edellä käsitellyt hakukoneoptimointia puhuen Google-hakukoneesta. Hakukoneoptimointi koskee sinänsä myös muita hakukoneita (esim. Bing), mutta koska Googlen markkina-asema on Suomessa hakukoneiden suhteen niin dominoiva, niin voi hakukoneoptimointia ajatella täällä suoraan Googlen suhteen.
Hakukoneoptimoinnista lukiessa törmää usein lyhenteeseen SEO. SEO tulee englanninkielisistä sanoista Search Engine Optimization, eli SEO on täsmälleen sama asia kuin hakukoneoptimointi.
Hakukoneoptimointi sisältää paljon yksityiskohtia, mutta sen perusperiaatteet ovat varsin yksinkertaisia. Mikäli kaipaat neuvontaa hakukoneoptimoinnin toteuttamiseen, niin voit halutessasi ottaa minuun yhteyttä. Olen tehnyt hakukoneoptimointia työkseni vuodesta 2018 alkaen. SEO-konsultoinnista on enemmän tietoa tällä sivulla.